Meediotilaisuus

Meediotilaisuus sopii pienille ryhmille, ystäväporukoille, polttareihin, retriitteihin tai henkisen kasvun tapahtumiin. Tilaisuudessa välitän henkimaailmasta viestejä ryhmälle lempeästi ja myös henkimaailman tulijoiden persoonallisuuden huomioiden.

Tilaisuuksissa jokaisen henkilökohtaisia rajoja kunnioitetaan, viestit eivät ole liian henkilökohtaisia. Usein käytän musiikkia tukemaan yhteyden ja energian tasoa. Tilaisuuden loppuun voidaan myös pitää lyhyt henkiparannushetki.

Toimin meediona intuitiivisesti ja herkkävaistoisesti, yhdistäen vuosien kokemukseni henkisestä työstä. Työskentelyni ydin on turvallisuus, lempeys ja syvä kunnioitus sekä osallistujia että henkimaailmaa kohtaan.

Tilaisuuden hinta määräytyy käytettävän ajan ja osallistujien määrän mukaan. Hinta sisältää alv + matkat pääkaupunkiseudulla. Muualle Suomessa hintaan lisätään matkakulut.

Meediotilaisuuden kulku ja käytännön ohjeet

Meediotilaisuuden alussa käydään läpi käytännön asioita sekä tilaisuuden kulkua. 

Osallistujien ei tarvitse valmistautua ennakkoon tilaisuuteen, kuin ottamalla avoimen mielen ja sydämen mukaan. Halutessaan voi etukäteen miettiä omaa läheistään tuonpuoleisessa, josta toivoisi kuulevansa. Tilaisuuden aikana on mahdollista kieltäytyä viestistä, mikäli ei halua sitä vastaanottaa. 

Tilaisuuden lopussa varaan hetken kysymyksille. Joskus tunteet voivat olla pinnassa ja kokemuksena voi tulla liikutusta tai suunnatonta iloa. On tavallista, että viestit jäsentyvät vasta seuraavien päivien aikana. 

Asiakaspalautteet

"Lämminhenkinen ja koskettava pienmeediotilaisuus, jossa sain lohdullista viestiä edesmenneeltä veljeltäni ja isältäni. Mirja on todella taitava, ei ollut mitenkään epäselvää keneltä sain viestiä hänen kuvaillessaan veljeäni ja isääni. Suosittelen Mirjaa lämpimästi "