Matkani shamanismin pariin

Syksy 2023 oli minulle käänteentekevä suhteessani shamanismiin. Osallistuin tuolloin Englannissa viikon mittaiselle kurssille Arthur Findlay Collegessa, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti spiritualistisen opetuksen ja henkisen kehityksen keskuksena. Upea ympäristö, samanhenkiset ihmiset ja viikon ohjelma jättivät minuun syvän vaikutuksen. Tuo viikko avasi oven johonkin aivan uuteen.

Viikon aikana pääsimme tutustumaan shamanismiin inspiroivan opettajamme Maureen Murnanin johdolla. Hän jakoi meille kokemuksiaan ajastaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen parissa sekä kertoi heidän perinteistään. Viikon aikana tutustuimme muun muassa voimaeläimiin ja saimme ensikosketuksen rumpumatkailuun, joka oli monelle meistä täysin uusi ja vaikuttava kokemus.

Juuri tuon viikon aikana minulle kirkastui ajatus siitä, että haluan tutustua syvemmin omaan pohjoiseen shamanistiseen perinteeseemme.

Keskustelimme aiheesta paljon ystäväni ja kollegani Kirsi Raidan kanssa, ja aloimme hahmotella kurssia, jonka avulla voisimme tuoda tietoa shamanismista ja sen harjoittamisesta myös muiden kiinnostuneiden ulottuville.

Keväällä 2024 osallistuimme yhdessä Helsingissä shamanismikursseille, joissa pääsimme syventämään kokemusta ja tietoa pohjoisesta shamanismista. Nämä opinnot vahvistivat tunnetta siitä, että olimme oikealla tiellä. Pian tämän jälkeen saimme mahdollisuuden ohjata ensimmäisen omaan aiheeseen liittyvän kurssimme Suomen Spiritualistisella Seuralla Helsingissä.

Vaikka eri puolilla maailmaa harjoitetut shamanistiset perinteet ovat kehittyneet toisistaan riippumatta, niissä on hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä.

Yksi selvimmistä yhtäläisyyksistä löytyy suhteessa luontoon. Sekä pohjoisessa shamanismissa että monien alkuperäiskansojen perinteissä luonto nähdään elävänä ja pyhänä. Metsät, joet, vuoret, eläimet ja luonnonvoimat eivät ole pelkästään ympäristöämme, vaan ne nähdään kumppaneina, opettajina ja tietoisina olentoina, joilla on jokaisella oma henki. 

Nykyään tieto eri kulttuurien perinteistä on helposti saatavilla, mikä on hieno asia. Samalla se kutsuu meitä pohtimaan kunnioituksen merkitystä.

Voimme oppia paljon alkuperäiskansojen viisaudesta ilman, että yritämme omia heidän perinteitään tai esittää ymmärtävämme niitä täysin. Samalla voimme etsiä yhteyttä omaan kulttuuriperintöömme ja niihin tapoihin, joilla esi-isämme ovat kokeneet luonnon ja henkisyyden.

Itselleni tämä on ollut yksi tärkeimmistä oivalluksista. Mitä enemmän olen perehtynyt shamanistisiin perinteisiin, sitä enemmän olen kiinnostunut tutkimaan juuri niitä juuria, jotka löytyvät läheltä: pohjoisesta luonnosta, omasta historiastamme ja siitä viisaudesta, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle.

Ehkä shamanismin suurin opetus onkin lopulta hyvin yksinkertainen: oppia kuuntelemaan. Kuuntelemaan luontoa, itseämme ja sitä hiljaista viisautta, joka on aina ollut ympärillämme.

Nykyihmiselle tämä ajattelutapa voi tuntua vieraalta, mutta samalla siinä on jotain hyvin vapauttavaa. Luonto ei ole erillinen meistä, olemme osa sitä.

Kun katson nyt taaksepäin, tuntuu hämmästyttävältä, kuinka nopeasti asiat etenivät omalla kohdallani. Vielä syksyllä 2023 olin ensimmäistä kertaa perehtymässä shamanismiin syvemmin, ja vuotta myöhemmin olin jo itse mukana jakamassa oppimaani ja kokemaani muille. Uskalsin kuulla omaa sisäistä johdatusta.

Koenkin, että tämä matka on ollut minulle paitsi uuden oppimisen aikaa myös henkilökohtaisen kasvun aikaa, ja se jatkuu edelleen. Siitä olen kiitollinen.