Shamanismi, muinainen viisaus nykyihmisen tukena

Tämä artikkeli on julkaistu Henkinen kehitys-lehdessä 2026 ja sen kirjoittajina ovat toimineet Kirsi Raita ja Mirja Tuulikari 

Shamanismi voidaan helposti mieltää joksikin kaukaiseksi perinteeksi, jota esivanhempamme ovat ennen muinoin yhteisönsä shamaanin johdolla harjoittaneet. Näin todellakin on, silla shamanismi on ollut olemassa jo ennen nykyisten uskontojen tai filosofioiden syntyä. Uushamanismi on vahvasti viime vuosina nostanut päätään ja juurruttaa jalansijaa omasta luontoyhteydestä ja henkisestä kehityksestä kiinnostuneiden keskuudessa.

Yhdessä kollegani Kirsi Raitan kanssa olemme vuodesta 2024 järjestäneet Suomen Spiritualistinen seura ry:ssä kursseja teemalla Arkipäivän shamanismia. Innoitus shamanismiin syntyi Arthur Findley Collegessa syksyllä 2023. Tuolloin Suomi-viikolla pääsimme Maureen Murnan ryhmään, jonka tavoite oli syventyä shamanismiin. Maureen tutustutti ryhmän viikon aikana Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön shamanistiseen kulttuuriin, voimaeläimiin, rituaaleihin ja rumpumatkoihin. 

Jo tuon viikon aikana meillä Kirsin kanssa syttyi into päästä tutustumaan omaan pohjoiseen shamanismiin, ja kävimme seuraavana keväänä shamanismin peruskursseilla Helsingissä. Melko pian tämän jälkeen ohjasimme ensimmäistä omaa kurssia Helsingin Spiritualistisella seuralla. 

Tarkoituksena ei ole mystifioida shamanismia ja sen riittejä, joten Kirsi ja Mirja puhuvat "Arkipäivän shamanismista". Shamanismi-illoissa käydään läpi ajankohtaiseen teemaan esim. seuraavana kevääseen liittyviä asioita. kansanperinteen ja shamanismin kautta, sekä tehdään rumpumatka. 

Rumpumatkalla on oma intentionsa eli tarkoituksensa ja siinä haetaan vastausta esim. "mitä minä voin tehdä, jotta jokin osa-alue helpottuu elämässä". Rumpumatkan voi ajatella herkkyysharjoituksena, jolloin keho rentoutuu ja mieli jää taka-alalle, kun ollaan yhteydessä henkimaailmaan ja kommunikoidaan sen kanssa.

Shamanismi ei ole yksi uskonto tai oppijärjestelmä

Shamanismi ei ole yksi uskonto tai oppijärjestelmä, vaan yleisnimitys monille eri kulttuureissa esiintyville henkisille käytännöille ja rituaaleille. Niitä yhdistää käsitys todellisuudesta moniulotteisena: näkyvän maailman lisäksi on olemassa näkymättömiä tasoja, joissa tieto, viisaus ja parannuskeinot asuvat. Shamanistin maailmankuva on selvyyden vuoksi jaettu ylisen, keskiseen ja aliseen.

Kullakin tasolla on omat auttajansa. Ylisessä haetaan tietoa korkeimmasta lähteestä, keskisessä eletään tämän maailman henkisessä ulottuvuudessa ja alisessa haetaan parannusta ja apua voimaeläinten, vainajien ja esi-isien luota. Näitä kolmea maailmaa yhdistää elämänpuu. Juurista usein lähdetään matkalle aliseen, runko edustaa keskistä ja latvuksen yläpuolelta alkaa ylinen.

Shamaani on toiminut perinteisesti näiden maailmojen välillä kulkijana ja yhteisön tukena. Kaikessa on elämänenergiaa, jota voi myös ohjata, muokata, siirtää ja tasapainottaa. Shamaani "näkee" moniulotteisen voimaverkon ja voi sitä kautta auttaa elämänenergian tasapainottamisessa.

Keskeistä shamanismissa on maailmankuva, jossa kaikki on elävää

Keskeistä shamanismissa on maailmankuva, jossa kaikki on elävää. Luonto ei ole vain ympäristö tai resurssi, vaan aktiivinen kumppani. Ihminen ei ole luonnon yläpuolella, vaan osa sitä. Tämä näkökulma haastaa modernia ajattelua, mutta samalla se tarjoaa syvän kokemuksen yhteenkuulumisesta ja yhteydestä – jotakin, mitä moni nykyihminen kaipaa.

Luontoon sulautumisen taito on ollut merkittävä ominaisuus shamanismissa. Oli luontevaa omaksua esim. eläimen hahmo tai sulautua siihen energeettisesti tai hävitä osaksi metsää. Ihmisen suhde luontoon ja omaan sisäiseen luontoonsa on muuttunut. Oman intuition, vaistojen ja sisäisen äänen kuuntelu on heikentynyt. 

Nykyajassa shamanismi puhuttelee yhä useampaa, konkreettisesti se tarjoaa kokemuksellista hengellisyyttä ilman dogmeja. Se ei kysy, mihin uskot, vaan kutsuu kuuntelemaan omaa kehoa, intuitiota ja sisäistä tietoa. Shamanistinen työskentely voi tukea elämänvaiheiden käsittelyä, tunnetyöskentelyä ja merkityksen löytämistä, erityisesti silloin kun pelkkä järjellinen analyysi ei riitä.

Shamanistisessa ymmärryksessä parantuminen on kokonaisvaltainen prosessi. Fyysiset tai psyykkiset oireet nähdään viesteinä, eivät virheinä. Parantamisen ytimessä on yhteyden palauttaminen – itseen, kehoon ja elämän virtaan. On tärkeää korostaa, ettei shamanismi korvaa lääketiedettä tai terapiaa, mutta se voi kulkea niiden rinnalla ja täydentää niitä symbolisen ja kehollisen työskentelyn kautta.

Shamanismin yleistyessä on tärkeää puhua myös vastuusta ja kunnioituksesta. Kyse ei ole tekniikoiden lainaamisesta tai perinteiden kaupallistamisesta, vaan nöyrästä suhteesta elämään. Monet nykyharjoittajat työskentelevät mieluummin shamanismin universaalien periaatteiden kuin tiettyjen kulttuurien rituaalien kanssa. Lopulta shamanismi muistuttaa siitä, että meissä jokaisessa on kyky kuunnella syvemmin.

Lopulta shamanismi muistuttaa siitä, että meissä jokaisessa on kyky kuunnella syvemmin

Sisäisen shamaanin herääminen ei vaadi suuria seremonioita – joskus se alkaa yksinkertaisesti pysähtymisestä, metsän keskellä hengittämisestä tai unien kuuntelemisesta. Muinaisesta viisaudesta tulee elävää silloin, kun se saa tukea meidän arjessamme.